Leijona luomusampoo

Trifolin uusin pesuaine Leijona luomusuihkusampoo on tuote, joka kansallismielisesti kehottaa ostamaan kotimaista tuotantoa kaikessa mahdollisessa ja siten luomaan myös uusia mahdollisuuksia tehdä työtä kansakunnan hyväksi sekä laman voittamiseksi. Se, että Suomi on puolustamisen arvoinen maa, tarkoittaa laajasti ymmärrettynä myös sitä, että vastuullinen kuluttaja ja kansalainen puolustaa ostokäyttäytymisellään suomalaista tuotantoa ja näin ollen työpaikkoja. Ostamalla kotimaista olisi tämä lama jo voitettu.

Leijona luomusampoo on täysin biohajoava ja lisäaineeton 

Leijona luomusuihkusampoo on täysin biohajoava ja lisäaineeton kuten muutkin Trifolin pesuaineet. Mikrobit hajottavat saippuoituneen rasvan ja käyttävät sen energiakseen samalla tavoin kuin rasvankin hajottamisessa. Lopulta yhdisteet ovat hajonneet lähtöaineiksi eli hiilidioksidiksi ja vedeksi sekä natrium- ja tai kaliumsuoloiksi, jotka ovat kasvien ravinteita luonnon kiertokulussa.

Tuotteiden hajustamattomuus ja lisäaineettomuus ovat myös luonnon kannalta hyviä asioita, sillä ne ovat tavallisesti haitallisia ainesosia - elleivät ne ole luonnossa yleisesti esiintyviä luonnon omia kemikaaleja, jotka hajoavat luonnon kiertokulussa lähtöaineikseen. 

Pohjavesien ja maaperän suojelu tulee entistä tärkeämmäksi kuten vesistön ja ilmakehän suojelukin. Tässä onnistutaan vain, jos ostetaan tuotteita, jotka eivät tässä suhteessa aiheuta haittaa ja jos laaditaan asetuksia sekä sopimuksia, jotka edesauttavat vastuullista kehityssuuntaa.

Suosittele meitä

leijona luomusampoo

  • Luomu